Kuutarhuri - puutarhailua Kuun rytmissä 2024

Puutarhailu ja astrologia ovat kaksi intohimoani, jotka kulkevat matkassani mukana. Yhdessä näitä nimitän kuutarhailuksi. Kuukalenterin seuraaminen puutarhailussa on luo minulle vielä enemmän merkitystä ja yhteyttä luontoon. En kuitenkaan ota stressiä, vaikka puutarha työt eivät sattuisi yhteen kuukalenterin kanssa. Rakastan kuitenkin suunnitella kuutarhurin kalenterin kevään kylvöille, koulimisille ja istutuksille.

Miksi puutarhuroin astrologisesta näkökulmasta?

Uskon, että samassa rytmissä luonnon kanssa puutarhailemalla onnistuu hyvin, sillä ajanlaatu on harmoniassa puutarhatoimien kanssa. Uskon myös, että luonnonmukainen ja runsas sato on helpompi saavuttaa, kun sopeuttaa toimet luonnon kiertokulkuun. Kasvit ovat myös vahvempia, eivätkä ne ole niin alttiita tuhohyönteisille. Tietysti myös muut tekijät kuten lämpö, vesi ja valo vaikuttavat sekä maaperän laatu, ilmasto ja kasvien tarpeet, mutta mikään ei sulje toistaan pois. Näin uskon. Jokaisen puutarhurin kannattaa poimia juuri niitä asioista, joista itse innostuu puutarhailussa.

Minusta kuutarhailu pitää sisällään myös sydänlähtöisempää työskentelyä kasvien kanssa. Kun oppii jotain sydämestä, ylittää älyn ja yhdistää saaman tiedon sydämeen, mitä ei voi kokea pelkästään lukemalla puutarhaoppaita. Kokeilemalla sekä seuraamalla ympärillä olevaa luontoa, jonka osa olemme, opimme valtavasti. Mitä syvempi yhteys luontoon on, sitä enemmän sen rytmejä ja syklejä näkee heijastuvan myös omassa kehossa, sydämessä ja mielessä.

Kuunvaiheet ovat oleellinen osa kuutarhurointia

Alkuun on hyvä sisäistää ajatus, että kuunvaiheet ovat aina Auringon ja Kuun suhde toisiinsa. Uusikuu on aina Aurinko ja Kuu päällekkäin (yhtymä) ja täysikuun aikaan Aurinko ja Kuu ovat vastapäätä (oppositiossa) toisiaan.


Kasvavan Kuun aikaan kylvetään ja istutetaan maan päälle satoa tekevät kasvit. Kasvavan Kuun aikaan voima suuntaa ylöspäin ja kasvien nesteet virtaavat maan pinnan yläpuolelle kasvissa.


Vähenevän kuun aikaan taas kylvetään ja istutetaan maan alle satoa tekevät kasvit. Vähenevän Kuun aikaan taas voima suuntaa alaspäin ja kasvien nesteet virtaavat maan alla oleviin osiin eli juuriin.


Neitsyt on puutarhailun äiti

Yleisesti hyviä päivä puutarhailuun ovat aina Neitsytpäivät. Neitsyt on eläinradan merkeistä ehdottomasti luonnonläheisin merkki Härän kanssa. Neitsyellä on erityinen kykyyn parantaa ja saada asiat toimimaan. Se pätee myös puutarhailussa. Neitsytenergia hallitsee luonnossa kasveja ja symbolisesti Neitsyt vastaakin kasvimaailmasta. Neitsyen elementti on maa. Neitsyen laatu on muuttuvaa kuten kasveillakin, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa - (seimen, verso, taimi, kukka, hedelmä, lakastuminen).

Kokosin sinulle valmiiksi listan neitsytpäivistä kevään aikana, jolloin kasvava Kuu osuu Neitsyeen. Tällöin esimerkiksi kyvlöpuuhat, kouliminen, istutukset, mullan vaihto ja muut puutarhatyöt ovat harmoniassa ajanlaadun kanssa ja se tukee puutarhailua.

  • Helmikuussa ei osu kasvavaa Kuuta Neitsyeen

  • pe-su 22.–24.3. kasvava Kuu Neitsyessä

  • pe-la 19.–20.4. kasvava Kuu Neitsyessä

  • to-pe 16.–17.5. kasvava Kuu Neitsyessä

  • ke-pe 12.–14.6. kasvava Kuu Neitsyessä

  • ke-to 10.–11.7.kasvava Kuu Neitsyessä


Elementit kasveissa

Monille riittää alkuun puutarhailu kuunvaiheiden mukaan eli kasvan ja laskevan Kuun seuraaminen. Minä kuitenkin tykkään ottaa mukaan eläinradan merkit, joiden avulla voin rytmittää vielä tarkemmin puutarhailuani.

Seuraavaksi avaan elementtejä ja eläinradan merkkejä kasveissa:

  • Hedelmäkasvit sopivat yhteen tulimerkkien kanssa eli Oinas, Leijona ja Jousimies. 

  • Lehtivihannekset ja yrtit sopivat yhteen vesimerkkien kanssa eli Rapu, Skorpioni ja Kalat.

  • Kukat ja erityisesti kukkivana käytettävät yrtit sopivat ilmamerkkien kanssa eli Kaksoset, Vaaka ja Vesimies.

  • Juurekset sopivat yhteen maamerkkien kanssa eli Härkä, Neitsyt ja Kauris.

Erilaisten hyötykasvien kuuluvuus elementtien kanssa yhteen perustuu siihen, että kasvien eri osia hallitsee oma elementti. Se mitä osaa kasvista käytetään hyödyksi, määrittää osin sen hallitsevaa elementtiä. Esimerkiksi tomaatti on hedelmäkasvi, ja se siis soi tulen kanssa. Kehäkukka on taas hyötykasvi, josta käytetään kukinto, joten se soi ilmamerkkien kanssa. Porkkanasta käytettävä osa on juuri, joten se soi maamerkkien kanssa.

Lopuksi haluan nostaa tärkeimmän asian vielä esille. Minusta puutarhailun merkityksellisin tehtävä on rentouttaa ja maadoittaa. Löytää yhteys maan kanssa. Kuutarhailua voi harrastaa itse sen verran, mikä tuntuu hyvälle ja sopivalle. Tärkeintä on antaa luonnon sisälläsi ja ulkopuolellasi opettaa, eikä ole täydellisyyttä, oikeaa tai väärää. Alla vielä Kuutarhurin kalenteri eli kuukalenteri puutarhakevääseen 2024! Toivotan ihania ja sydänyhteyttä avaavia hetkiä kevätauringon valossa siementen kanssa. Jos sinulla on kysyttävää, niin saa laittaa Instagramissa viestiä tai sähköpostia!

Liity pian starttaavalle sähköpostilistalleni, niin saat liittymislahjana tulostettavan A4-listan, johon olen koonnut Kuutarhurin päivämäärät ylös!


Kuutarhurin kalenteri 2024

Tässä on kootusti päivämäärät helmikuusta kesäkuuhun kasvien viljelyyn Kuun vaihetta ja eläinradan merkkejä seuraten eli niin sanottu kuukalenteri puutarhailuun.Ota huomioon kunkin kasvin esikasvatuksen vaatima aika. Esim. Kurkkuja ei kannata kylvää kuin vasta toukokuussa, ja tomaatit puolestaan vaativat esikasvatuksen maaliskuusta saakka.

Tulipäivät - hedelmäkasvit

Hedelmäkasveille (mm. tomaatti) hyvät päivät kylvää siemenet esikasvatukseen, koulia taimet, suorakylvää siemenet maahan ja istuttaa taimia.

  • 13.–14.2. Kasvava Kuu Oinaassa

  • 22.–23.2. Kasvava Kuu Leijonassa

  • 11.–12.3. kasvava Kuu Oinaassa

  • 20.–21.3. kasvava Kuu Leijonassa

  • 16.–17.4. kasvava Kuu Leijonassa

  • 14.–15.5. kasvava Kuu Leijonassa

  • 10.–11.6. Kasvava Kuu Leijonassa

  • 20.–21.6. kasvava Kuu Jousimiehessä


Maapäivät - juurekset

Juureksille (mm peruna, porkkana) hyvät päivät kylvää siemenet esikasvatukseen, koulia taimet, suorakylvää siemenet maahan ja istuttaa taimia.

  • 25.–26.2. vähenevä Kuu Neitsyessä

  • 5.–6.3. vähenenvä Kuu Kauriissa

  • 1.–2.4. vähenevä Kuu Kauriissa

  • 29.–30.4. vähenevä Kuu Kauriissa

  • 7.5. vähenevä Kuu Härässä

  • 26.–27.5. vähenevä Kuu Kauriissa

  • 3.–4.6. vähenevä Kuu Härässä

  • 23.6. vähenevä Kuu Kauriissa


Ilmapäivät - kesäkukat ja yrtit

Kesäkukille ja kukkiville yrteille hyvät päivät kylvää siemenet esikasvatukseen, koulia taimet, suorakylvää siemenet maahan ja istuttaa taimia.

  • 17–18.2. Kasvava Kuu Kaksosissa

  • 15.–16.3. Kasvava Kuu Kaksosissa

  • 12–13.4. kasvava Kuu Kaksosissa

  • 21–23.4. kasvava Kuu Vaa’assa

  • 9.–10.5. kasvava Kuu Kaksosissa

  • 18–20.5. Kasvava kuu Vaa’assa

  • 7.6. kasvava Kuu Kaksosissa

  • 15–16.6. kasvava Kuu Vaa’assa


Vesipäivät - lehtivihannekset ja yrtit

Lehtivihanneksille ja yrteille (mm. lehtikaali, persilja) hyvät päivät kylvää siemenet esikasvatukseen, koulia taimet, suorakylvää siemenet maahan ja istuttaa taimia.

  • 11.–12.2. kasvava Kuu Kaloissa

  • 19.–20.2. kasvava Kuu Ravussa

  • 17.–19.3. kasvava Kuu Ravussa

  • 14.–15.4. kasvava Kuu Ravussa

  • 11.–12.5. kasvava Kuu Ravussa

  • 21.–22.5. kasvava Kuu Skorpionissa

  • 8.–9.6. kasvava Kuu Ravussa

  • 17.–19.6. kasvava Kuu Skorpionissa


Lähteet: Johanna Paungger ja Thomas Poppe: Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa, https://mooncalendar.astro-seek.com, Macig of I calender

© Kaikki kuvitukset ovat minun tekemiäni.

Ilolla,

Previous
Previous

Lempeä luontokuvaus ja 5 konkreettista vinkkiä siihen

Next
Next

Polkuni graafiseksi suunnittelijaksi ja 2 useimmin kysyttyä kysymystä