Niittyleinikin tarina

leinikki_2.png

Kukat ovat minulle vuodenkierron odotetuin luontotapahtuma. Joka kesä maasta ponnistavat kaunokaiset sykähdyttävät aina uudelleen sydäntäni. Etenkin kevään ensimmäiset kukat tuovat valtavan ilon ja onnen väristyksiä koko kehoon. Niittyleinikki kukkii ja lumoaa jo heti alkukesästä aina uudelleen ja uudelleen syksyyn saakka.

Puhun luonnon lumovoimasta ja tarkoitan sillä sitä, kun luonto vetää vastustamattomasti puoleensa. Tarkkaavaisuus siirtyy automaattisesti ääniin, tuoksuihin, maisemaan, yksityiskohtiin ja tuntemuksiin. Mielessä ei ole mitään muuta kuin ihmeellinen luonto ja sen hetken välittömät aistikokemukset. Luonto vetää mielen läsnäolevaksi hetkeen kuin itsestään. Tuntuu, kuin maailman näkisi taas lapsen silmin. Kaikki on taianomaista. Luonnon lumossa oleminen on tila. Ehkä sinäkin olet kokenut samanlaisia tuntemuksia?  

Minulla on voimakkaita luontomuistoja lapsuudesta asti. Etenkin kukat ovat vetäneet jo silloin puoleensa vastustamattomasti. Viime kesänä olin Jenni Örnin ihanalla kasvit henkioppaina -verkkokurssilla. Kurssin aikana eräässä meditaatiossa nousi niittyleinikki huokuen kultaista energiaa kukkulan takaa ihan kuin aamun nouseva aurinko. En aluksi hyväksynyt asiaa. Ihmettelin, miksi niittyleinikki oikein ilmestyi. En pidä juuri keltaisista kukista, koska koen niiden valokuvaamisen luonnossa vaikeaksi.

Meditaation jälkeen sainkin koko ajan vahvistuksia arjessa, että kyseinen kukka energioineen haluaa olla nyt avuksi. Niittyleinikki tuli eteeni videolla, kahvilan pöytäliinassa ja tauluissa. Aloin myös kiinnittämään huomion niittyleinikkeihin luonnossa. Lähiluonnossa olikin yhtäkkiä paljon tuttuja paikkoja, joissa niittyleinikit loistivat kultaisena merenä. En ollut aiemmin huomannut niitä. Ihmettelin sitä paljon.

En viime kesänä tiennyt kovin selvästi, mitä niittyleinikki haluaa sanoa. Muistin kuitenkin heti meditaation jälkeen, että sehän on ollut lapsena lempikukkani. Kun kasvi ilmestyy elämään, koen, että sen kuuluu olla läsnä, jos vain on itse avoin. Myöhemmin on helpompaa katsoa ja todeta, että juuri se kasvi auttoikin siinä hetkessä. Mitä enemmän luontoa arvostaa ja siellä viettää aikaa, sitä enemmän se vaikuttaa sinuun.

Kun nyt mietin viime kesää, on selvää, miten niittyleinikki on auttanut minua. 

Se on rohkaissut minua olemaan aurinkoinen iloinen itseni jopa vähän lapsellinen. Sisäinen lapseni on päässyt elämään niittyleinikin rohkaisun myötä. Oivalsin, että olen nyt siellä, missä olin myös lapsena. Olen saanut taas samanlaisen kyvyn ihmetellä ja olla utelias luontoa kohtaan. Se lapsenomainen kyky kohdata maailma on vieläkin aikuisena tallessa. Siihen olen tarvinnut vain vähän niittyleinikin apua.

Koen niittyleinikin olleen avuksi hyvin vahvasti myös ammatillisella tiellä. Se on luonut uskoa ja rohkeutta minuun. Se on kertonut, että tekemäni työ on tärkeää ja se kantaa hedelmää. Niittyleinikki on minun kukkani, vaikka se oli hetken poissa elämästä. Oletkin ehkä huomannut, että uudessa logossani on kyseinen kukka.

Varmaan pohdit, miten olen käytännössä kuunnellut niittyleinikkiä? Olen viettänyt aikaa istuen niittyleinikkien seassa. Olen valokuvannut niitä. Kun katselen jälkeenpäin valokuviani, ne saattavat heijastaa paljonkin asioita sen hetken elämästä. Olen myös kerännyt niittyleinikkejä kotiini maljakkoon. Talveksi kuivatin pienen kimpun niistä, joka on työpisteelläni. Käytin kukkatippoja, jotka valmistin lapsuudenkodin niittyleinikeistä. Olen myös lukenut kukasta tietoa; millaisissa oloissa se viihtyy ja millaisia siemeniä se tekee. Jo ihan tutkailemalla kukan rakennetta, saatat saada kiinni, mitä kyseinen kukka energioineen peilaa elämääsi.

Minulla on ollut toinenkin kukka hetken läsnä auttamassa kuutisen vuotta sitten. Olin vierailulla Kohtaus sarja -podcastissa, jossa kerron tästä toisesta merkityksellisestä kukasta läheisen kuoleman aikaan. Jaksossa jutellaan muutenkin luonnosta ja jännittävistä kokemuksista ihmisen arkitietoisuuden ulkopuolelta. Käy kuuntelemassa jakso! Jos olet kuullut sen, tiedätkin jo, mikä toinen kukka on erityisen merkityksellinen minulle.

Loppuun haluan sanoa, että luonnon lumossa on turvallista olla. Luonto ohjaa, ylläpitää ja eheyttää. Olen valtavan kiitollinen, että saan kokea elämän iloja sekä suruja luonnon lumossa ja kukkien ohjauksessa.

leinkki_VALMIS.png
Kuivattu niittyleinikkikimppu on ilahduttanut talven yli.

Kuivattu niittyleinikkikimppu on ilahduttanut talven yli.

 

Ilolla,

allekirjoitus.png
Previous
Previous

Helppo ja runsas juhannusseppele

Next
Next

Minä, Riina